Minun rantani

Siinä missä britit puhuvat teekupillisista, brasilialainen kertoo kiinnostuksen tai osaamisen puutteesta sanomalla, ettei jokin asia ole oma ranta, a minha praia. Ilmaus toimii myös myönteisenä.

Rio on kuuluisa rannoistaan. Kaikki tuntevat Copacabanan ja Ipaneman. Mutta kuten jo aikaisemmin kerroin, suosituimmat paikat eivät välttämättä ole a minha praia. Jos kaipaa legendaaristen rantojen ja rantakatujen sijaan mukavia rantoja, kannattaakin suunnata Guanabaran lahden toiselle puolelle Niteróihin. 

Lautta tuo Rion keskustasta, Praça XV:ltä Niteróihin.

Kun asuimme Niteróissa, lähdimme joskus rannalle jo aikaisin aamulla, ennen töitä. Heräsimme viideltä ja hyppäsimme bussiin joka vei aina kaupungin toiselle laidalle asti. Siellä on suosikkirantani Itacoatiara.

Itacoatiaralle pääsee bussilla melkein perille, viimeinen puolisen kilometriä pitää kävellä. Rannalle johtavaa katua reunustavat kalliit talot. Itacoatiaralla saatoimme mennä uimaan yhdessäkin ja jättää tavarat vartioimatta – rannalta pääsee pois vain yhtä kautta ja sen reitin päässä on poliisin vartiokoppi, joten varkauksista ei tarvitse olla yhtä huolissaan kuin muualla.   

Ihana Itacoatiara.

Parasta Itacoatiaralla on kuitenkin se, että se on tavattoman kaunis ja rauhallinen. Etenkin aamulla. Tätä selittää kyllä osaltaan se, että ranta on aika syvä ja aamusta vesi voi tuntua kesälläkin hyytävän kylmältä. Rantahiekalle rikkoutuneet meduusat tuovat silloin erehdyttävästi mieleen jäähileen. (Pakko kertoa paikasta jotain ikävääkin, etteivät kaikki innostu. Sittenhän se ei enää olisi niin rauhallinen!)

Itacoatiarasta Niteróin keskustaan palattaessa seuraava ranta on Itaipú, joka muuttuu matkalla Camboinhasin rannaksi. Rannan sanotaan Brasiliassa olevan demokraattinen, kaikille avoin paikka, mutta tämän rantakaistaleen kohdalla väite on kyseenalainen.

Vaikka Itaipún ranta on täysi, vedessä on tilaa.

Sekä Itaipú että Camboinhas ovat kyllä julkisia rantoja, mutta vain Itaipún rannalle pääsee bussilla. Ja jos jonnekin ei pääse bussilla, se tekee liikkumisen mahdottomaksi köyhille perheille ja nuorille. Kun Riossa taannoin päätettiin muuttaa bussilinjoja niin, etteivät pohjoisesta tulevat bussit enää aja valtamerirannoille, tämä nähtiin nimenomaan yrityksenä hankaloittaa köyhien riolaisten matkaa Zona Sulin rannoille.

Camboinhasissa on tilaa. Siksi kannoimme oman pöytämme epäsosiaalisti hiukan kauemmas.

Autolla liikkuva pääsee siis valitsemaan kahden hyvin erilaisen ympäristön välillä. Camboinhasissa on rantabaarit tuoleineen, aurinkovarjoineen ja (kalliine) palveluineen. Siellä on myös paljon enemmän tilaa ja aika rauhallinen tunnelma. Itaipú taas on melkein viimeistä neliömetriä myöten täynnä, poppi soi kovemmalla ja jossain varmasti grillataan. Itaipússa voi usein uida silloinkin kun Camboinhasin rannalla on punaiset liput (ne varoittavat voimakkaista aalloista tai merivirroista).

Keskustaa lähin valtameriranta on Piratininga. Siellä olen käynyt vain kerran. Piratininga on matala, ja siksi vesi on lämpimämpää kuin vaikka Itacoatiaralla. Näistä syistä se on monen lapsiperheen suosikki. Myös Piratiningalle pääsee bussilla.

Niteróin rantojen huono puoli Riosta päin tullessa on tietysti se, että rannalle matkaamiseen menee enemmän aikaa. Mutta jos aikaa on koko päivä, niin ekstra-ajan investointi kyllä kannattaa.

Boa praia!